JKP Talohuoltopalvelut Oy

Ennakoiva, palveleva, paikallinen

Isännöitsijä Juha Peltonen: kiinteistönhuolto on puhtaasti palveluammatti.

Isännöinti ja kiinteistöhuolto ovat molemmat puhtaasti palveluammatteja, jossa pitää osata tunnistaa, että ympärillä on taloyhtiöiden hallitukset, taloyhtiöiden osakkaat ja asukkaat.

Näin sanoo Juha Peltonen, joka työskentelee isännöitsijänä ISYK:n (Joensuun Isännöinti-Ykköset) palveluksessa nyt jo neljättä vuottaan. JKP Talohuoltopalvelu tuli yhteistyötahona hänelle tutuksi heti uran alussa.

– JKP:n kanssa on tehty yhteistyötä liki ensimmäisestä työpäivästä alkaen. Silloin yksi taloyhtiö oli vaihtamassa huoltoyhtiötä. JKP oli jättänyt tarjouksensa ja sai sen asiakkuuden. Kyseinen taloyhtiö on tänä päivänäkin tyytyväinen JKP:n tarjoamaan kiinteistönhuoltoon.

Isännöitsijän rooli on monipuolinen ja käytännön asioita hallinnoiva. Kaikissa kiinteistöissä ei ole silti välttämätöntä käydä viikoittain, tai edes kuukausittain. Linkkinä toimii osaltaan kiinteistöhuolto.

Kiinteistöhuolto on isännöitsijälle parhaimmillaan kuin toinen käsi- ja silmäpari, kuvailee Peltonen.

– Kiinteistönhuolto on päivittäin tekemisissä taloyhtiöiden arkirutiineissa. Heiltä isännöitsijä saa tietoa ja näkemystä mikä on hyvin, minkälainen tunnelma taloyhtiössä on ja minkälaisia asioita siellä on syytä saattaa kuntoon tulevaisuudessa. Taloyhtiöiden hallitukset tekevät päätökset toimenpiteistä, mutta ammattitaitoinen huolto osaa arvioida järkevän ajankohdan esimerkiksi lumenpudotuksille ja hiekoitushiekanpoistolle.

Millainen sitten on hyvä kiinteistöhuoltopalvelu?

– Kiinteistöhuolto, josta ei kuulu asukkailta mitään palautetta, on suomalaisittain oikein hyvä. Positiivista palautetta ei ole tapana antaa herkästi. Sitä pitää osata kysyä, tietää Peltonen.

Niin isännöitsijän kuin taloyhtiönkin on voitava luottaa siihen, että sovittu huolto pelaa ja joustaa. Peltonen painottaa yrittäjämäisen otteen tärkeyttä – ei vilkuilla kelloa, kun on haasteita ratkaistavana.

– Vanhoja kunnon talonmiehiä edelleen kaivataan. Kun kiinteistöhuolto voi tarjota sellaisen kokonaisvaltaisen palvelun, että kiinteistön kunnosta ja puhtaudesta huolehditaan ja asukkaiden hyvinvoinnista välitetään, se on mahtavaa. Kiinteistöhuollot tuottavat arvokasta palvelua!

– Ennakoiva palvelu on myös tärkeää. Kun huomataan, että vaikkapa joku lamppu pitää vaihtaa, hoidetaan se. Ei jäädä odottamaan valitusta tai pyyntöä, vaan huolehditaan kiinteistöstä kuin omasta. Kiinteistöhuollon ammattitaitoon kuuluu ongelmien tarkastelu ja asioihin tarttuminen, listaa Peltonen.

JKP:n kanssa työskentely on Peltosen mukaan hyvähenkistä ja kehittyvää yhteistyötä.

– Homma toimii ja on helppo asioida. Se kertoo paljon, että palveluksessa on jo vuosikymmeniä alalle omistautuneita henkilöitä. He ovat sitoutuneita työpaikkaansa ja tehtäviinsä ja myöskin tuntevat talojen ja asuinalueiden historiaa.

– ISYK:n yksi tärkeä arvo on paikallisuus ja myöskin kumppanin hankinnoissa sitä painotetaan. Olemme huomanneet, että myös taloyhtiöissä paikallisuutta arvostetaan entistä enemmän. Tahtotila on, että eurot jäävät maakuntaan. Siksi paikallisuus on jo arvokasta itsessään, kertoo Peltonen.

Ennakoiva, palveleva, paikallinen